Onko pakko suorittaa, jos ei jaksa?

Posted on 29 huhtikuun, 2020Kommentit pois päältä artikkelissa Onko pakko suorittaa, jos ei jaksa?

Niin moni elää elämäänsä eikä edes huomaa olevansa herkkä. Olemme niin tottuneita tähän kovaan ja suoritusta arvostavaan maailmaan, ettemme aina ymmärrä, ettei vika olekkaan meissä, jos emme enää jaksa tai jos voimat vähenevät.

Vaikka olemme tämän kevään (2020) aikana joutuneet pakon edessä hidastamaan, ei moni vieläkään osaa todella pysähtyä ja kysyä itseltään, kuka minä olen, miksi juoksen toisten tahdissa ja onko koko ajan pakko suorittaa, jotta saa yhteiskunnan hyväksynnän.

Onko pakko suorittaa, jos ei jaksa?

Oletko huomannut, että työ ja arki vie voimasi? Tuntuuko, että suorittaisit elämääsi ja että sinun koko ajan täytyy tehdä jotain, jotta tuntisit itsesi hyväksytyksi?

Voin sanoa, ettet ole yksin tämän tunteen kanssa. Viimeiset vuodet, tai oikeastaan vuosikymmenet työpaikoilla työtahti ja työtehtävien määrä on jatkuvasti lisääntynyt. Arkeakin on alettu suorittamaan eri tavoin ja ihmiset eivät enää osaa pysähtyä, koska jatkuva tekeminen on yhteiskunnallisestikin hyväksytty elämisenmuoto.

Pelko siitä, että jää jostain paitsi on saanut kokoajan suuremman osan mielessämme ja herkkänä voit tuntea, ettet enää jaksa. Stressaannut ja podet syyllisyttä siitä, ettei voimasi riitä. Pusket ja pakotat itsesi jaksamaan, jottet tuntisi itseäsi huonommaksi, kuin muut. Iltaisin tunnet vain tyhjyyttä, koska tiedät, että huomenna koko rumba alkaa taas alusta.

Mutta oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miksi pitää suorittaa? Eikö lopulta ole aivan päivänselvää, ettei kukaan jaksa, jos ei koskaan saa vain olla, ladata akkuja ja tehdä ei mitään. Emmenkö huolehdi siitä, että lataamme puhelimemme tai tankkaamme automme? Jos näemme, että lapsemme käyvät ylikierroksilla, pyydämme heitä rauhoittumaan, jos he ovat väsyneitä laitamme heisät nukkumaan. Jos jokin sähkölaite näyttää ylikuumenemisen merkkejä, otamme siitä virran pois ja annamme sen jäähtyä, jottei se kärähdä, eikö niin?

Miksi tämä kaikki on niin vaikeaa soveltaa itseään koskevaksi toiminnaksi? Eikö vain voisi antaa itselleen vähän armoa ja katsoa, että saa aikaa vain haahuilla, vailla päämäärää?

Pieni kertomus minun suorittamisen aiheuttamasta loppuunpalamisesta

Elin elämäni ensimmäiset 40 vuotta suorittaen ja puskien eteenpäin. Luulin välillä pysähtyväni ja olin tyytyväinen itseeni, koska tein mielestäni ”tilinpäätöksiä” siihenastistesta elämästäni.

Kuinka väärässä voi ihminen ollakkaan. Romahdukseni jälkeen sairastuin pahasti uupumukseen ja silloin jouduin todellakin pysähtymään. Seinä oli vastassa ja en voinut tätä kiertää tai ylittää, koska se oli vuosien varrella kasvanut niin suureksi.

Pysähtyminen sai minussa aikaan tunteen totaalisesta epäonnistumisesta. Olin mielestäni heikko, kun en jaksanut. Ammattitaitoni oli mitätön, koska en enää jaksanut tehdä kaikkia niitä kovia päätöksiä, jotka vaikuttivat suorasti toisen ihmisen elämänkulkuun. Äitinä ja puolisona olin surkea, koska en jaksanut olla perheelleni läsnä ja niin edespäin. Arvottomuuden tunne oli totaalinen ja sen lisäksi olin niin väsynyt, että hengittäminenkin oli liikaa.

Kun jouduin täysin antautumaan sille totuudelle, etten enää jaksa pystyin pikkuhiljaa hyväksymään ajatuksen siitä, ettei minun edes tarvitse jaksaa. Kun olin opetellut lepäämään ja antamaan omalle väsymykselle periksi, sain sen kautta ymmärryksen siitä, ettei minun arvoani ihmisenä mitata sillä, mitä saan tai en saa aikaiseksi.

Kaiken tämän lisäksi ymmärsin olevani herkkä. Se etten enää jaksanut ei johtunutkaan omasta huonoudestani tai heikoudestani, vaan siitä, että olin herkästi aistiva ja tunteva henkilö. Eri tapahtumat elämäni aikana oli saanut minut suorittamaan ja tämän herkän luonteenpiirteeni olin yrittänyt piilottaa syvälle sisimpääni, kuitenkaan siinä koskaan täysin onnistumatta.

Tänä päivänä suorittajaluonne minussa on vielä elossa, mutta olen oppinut elämään niin, ettei se enää ohjaa minua tekemisissäni. Se on joutunut antamaan periksi vaativuudessaan ja armottomuudessaan, koska olen ymmärtänyt arvoni, todellisen arvoni ihmisenä. Sitä ei kukaan voi koskaan mitata sillä, kuinka tehokas olen tai sillä, mikä titteli minulla milloinkin on.

Suorittamisella et voi koskaan mitata kenenkään ihmisarvoa

Se todellinen ihmisarvo jokaisella on se, mitä sinun sisimmässäsi on. Sitä ei voi mitata rahalla, ei materialla tai tittelillä. Se ei ole mitään, millä pönkität egoasi tai saat statusta. Pyydänkin sinua pysähtymään ja miettimään, kuka sinä oikein olet, mitä halua elämältäsi ja mitä olet sen vuoksi valmis muuttamaan elämässäsi? Oletko kenties valmis luopumaan jatkuvasta suorittamisesta ja joka toteamaan, että ei ole pakko suorittaa, jos ei jaksa. Oikeastaan ei ole pakko suorittaa ollenkaan, vähempikin riittää. Sinä riität.

Kiitos, että luit kirjoitelman Onko pakko suorittaa, jos ei jaksa. Jos haluat lukea siitä miten herkkyys ja uupuminen liittyvät toisiinsa, voit tehdä sen täältä.